Lapsen ravitsemus

Ruoka on tietysti ravinnon lähde, mutta itse ruokailuunkin voi liittyä monia mielihyvän tutntemuksia.

 Imeväisiässä, syntymänsä jälkeen, vauva saa ravintonsa lähinnä äidinmaidosta.

 Lasta ruokitaan noin puolen vuoden ikään rintaruokinnalla.

 Rintaruokinnan jatkaminen aina 8-9 kuukauden ikään on lapselle hyödyllistä, koska rintamaito sisältää kaiken, mitä vauva tarvitsee, ja sen on todettu suojelevan lasta mm. sairauksilta.

 Kasvavan ja kehittyvän vastasyntyneen ravinnon atrve on suuri, ja siksi pieni vauva syökin 2-3 tunnin välein. Rintaruokittaessa äidin syömis- ja elämäntavoilla on suuri merkitys.

 Hyvä vaihtoehto rintaruokinnalle ovat äidinmaidon vastikkeet.

 Niissä on turvattu vauvan tarvitsema ravinto vitamiini- ja lisäaineineen.

 Imemisrefleksi on lapsella jo syntyessään.

 Vastasyntynyt keskimäärin viisi-kuusi rintamaitoateriaa päivän kuluessa, tarvittaessa voi aterioita olla useampiakin.

 Parin ensimmäisen kuukauden aikana lapsi syö lisäksi kerran tai kahdesti yöllä.

 Vähitellen, ei kuitenkaan ennen kolmen kuukauden ikää, lapsi on valmis maistamaan kiinteätä ravintoa, tavallisimmin jotain marja- tai hedelmäsosetta.

 Noin neljän kuukauden iässä aloitetaan kiinteän ruuan antaminen, mutta tällä ei ole kiirettä ja aloittamista voi hyvin siirtää puolen vuoden ikään asti, mikäli lapsi kasvaa hyvin pelkällä rintamaidolla.

 Kiinteän ruuan antamisen aloittamisen jälkeen jää yösyöminen vähitellen tavallisesti pois.

 Imetystä suositellaan kuitenkin jatkettavan 6-12 kuukauden ikään.

 Mikäli kiinteän ruuan aloittamista siirretään myöhempään, saattaa lapsi tarvita äidinmaitoaterioita edelleen kerran yössä.

Äidinmaidon vähentyessä tai loppuessa suositellaan se korvattavaksi äidinmaidonkorvikkeella yhden vuoden ikään.

 Viiden kuukauden iästä alkaen äidinmaidonkorvike voidaan korvata osittain tai kokonaan lastenvellillä.

Janojuomaksi lapselle suositellaan vettä.

 Alle vuoden ikäiselle lapselle suositellaan annettavaksi kokomaitoa ja yli vuoden ikäiselle ruuan kanssa mieluiten kevytmaitoa.

Hapanmaitotuotteiden antaminen aloitetaan vähän ennen yhden vuoden ikää.

 Monissa perheissä kiinnitetään rasvojen käyttöön nykyisin tarkkaa huomiota.

Alle kolmivuotiaan ravinnossa rasvoilla on kuitenkin tärkeä merkitys, ja mikäli perhe käyttää rasvatonta maitoa, lapsen puuroon on hyvä lisätä yksi-kaksi ruokalusikallista ruokaöljyä.

 Puolen vuoden iässä lapsi pystyy jo istumaan tukien.

Häntä voi tällöin edelleenkin syöttää sylissä tai ns. babysitterissä, mutta häntä voi totuttaa myös omaan syöttötuoliin.

 Tässä iässä lapsi osaa jo tarttua esineeseen yhdellä kädellä, siirtää sen kädestä toiseen ja viedä sen suuhunsa.

Kiinteän ravinnon antamisen aloittamisen yhteydessä on hyvä antaa lapselle oma lusikka käteen.

 Samoihin aikoihin voi aloittaa tutista "vieroittamisen", sillä lapsen imemisen tarve vähenee kehityksen myötä yhden vuoden ikään tultaessa.

 Tuttia saatetaan tarvita edelleen esimerkiksi nukahtamisen yhteydessä tai hätätilanteessa.

Anatomisesti muotoiltu tutti mahdollistaa paremmin hammaskaarien luonnollisen kehittymisen.

Peukalon ja pyöreän tutin imeskelyssä kieli ei pääse painumaan suulakeen, jolloin se jää kapeaksi ja hampaiden asento huonoksi.

Ylä- ja alahampaiden väliin jää ns. tuttirako, jos tutin käyttö on yli yksivuotiaana runsasta ja jatkuu 3-4- vuotiaaksi.

9-10 kuukautinen hallitsee ns. pinsettiotteen ja on taitava napostelemaan etusormi-peukalo- otteella suuhunsa rusinoita, herneitä tms.

Samoin tämän ikäinen osaa jo juoda myös kupista.

Puolentoista-kahden vuoden ikäinen lapsi osaa syödä lusikalla jo itse varsin taitavasti, jos hän on saanut tilaisuuden harjoittaa taitoaan.

Kolmevuotiaana lapsi oppii syömään veitsellä ja haarukalla.

Kaksi-kolmevuotias osaa voidella leipänsä ja ottaa itse ruokaansa.

 Aikuista tarvitaan antamaan turvallisuutta ja mallia sekä neuvomaan rauhallisesti ja konkreettisesti.

Kolmivuotiaasta lähtien on aika opetella palauttamaan ruokailuvälineet ja roskat niille varatuille paikoille.

Aikuinen on taas tärkeä esikuva.

Hän auttaa, neuvoo ja tukee ollen lähellä.

Lapsi tarvitsee aikaa selviytyäkseen toimistaan.

Viisivuotias harjoittelee entistä siistimpiä ruokailutapoja ja esimerkiksi perunoiden kuorimista.

Omatoimisuuden harjoittelun ohella tämä on mainio hienomotoriikan ja keskittymiskyvyn harjaannuttaja.

Tässä toiminnan loppuun suorittamisella on lapselle välitön, konkreettinen merkitys.

Kuusivuotiaana hän osaa yleensä jo sitten tämänkin asian.

Ravinnon tarve vaihtelee samanikäisten lasten kesken ja samallakin lapsella eri kausina.

Nopean kasvun ja kehityksen aikana se on yleensä suurin.

Lapsen käydessä toista vuottaan hänen ruokailunsa keskeytyy helposti pienistäkin ympäristön tapahtumista ja äänistä.

Tutun, häiriöttömän ja kaikilla tavoin turvallisen ruokailuympäristön luominen on aikuisen vastuulla.

Lapselle ei tule tuputtaa ruokaa eikä häntä saa pakottaa syömään.

Myöskään näkkileipä tai jälkiruoka ei saisi olla missään tilanteessa palkkio tai rangaistus.

Jos lapsi saa sopivan ruoka-annoksen ja häntä kannustetaan itse pyytämään tarvittaessa lisää, hän oppii vähitellen itse säännöstelemään ruoka-annoksiaan.

Päivähoidossa isossa 3-6 vuotiaiden lapsiryhmässä asiat sujuvat parhaiten, jos lapset syövät muutamassa pöytäryhmässä, jossa kussakin on tarjolla päivän ruokalajit.

Ruokailutilanteissa isompien lasten kanssa käytävissä pöytäkeskusteluissa on luontevaa selvittää kulloisenkin ruoan ravinto-ominaisuuksia sekä eri ruokalajien merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille.

 Jo pienenkin lapsen kanssa tulee jutella ruokailun yhteydessä.

Pienellä vauvalla elämän perusaistimukset, esim. nälän tunne, täyttävät lapsen tajunnan kokonaan ja johtavat välittömään ja voimakkaaseen toimintaan, nälkäitkuun.

Hyvän ja pahan olon tunne eivät ehdi olla tunteita, vaan ne muuttuvat suoraan tahtomiseksi.

Kasvaessaan lapsi oppii luottamaan aikuiseen ja pystyy odottamaan pienen hetken ennen ruoan saamista.

Motoristen taitojen, liikkumisen ja käden ja silmän yhteistyön kehittyessä lapsen itsetunnon kasvua tukee, jos hän saa suorittaa joitakin pieniä ruokailuun liittyviä askareita itse.

Hän voi olla apulaisena pöydän kattamisessa ja avustaa leipien voitelussa, hedelmien pilkkomisessa tai raasteiden tekemisessä.

Leikki-ikäinen on myös kiinnostunut leipomisesta.

Lapsi kannattaa ottaa mukaan toimintoihin, ja hän onkin yleensä innolla mukana heti kun kynnellä kykenee.

Kahden-kolmen kuukauden ikäisenä lapsi katsoo tarkkaavaisesti vanhempaansa.

Ruokailuhetkistä voi tällöin rakentaa erinomaisen seurusteluhetken, jossa fyysisen läheisyyden lisäksi lapsi on vastavuoroisessa suhteessa aikuiseen.

Syöttäessään lasta sylissä tai tuolissa aikuisen tulee olla kasvot lapseen päin.

Tällöin syöttäminen on helpompaa ja se myös mahdollistaa luontevan kanssakäymisen.

Ruokailuhetket ovat pöytätapojen opettelun lisäksi hyviä tialnteita laajentaa myös tietoja ja kokemuksia, kun maistellaan ja totutellaan syömään monipuolisesti ja erilaisia ruokia.

Lapset myös juttelevat mielellään keskenään; tämän pitäisi olla mahdollista ja hyvänä alkuna henkeville, mukaville pöytäkeskusteluille.

Lapsi on tärkeää ottaa mukaan perheen yhteisiin ruokailuhetkiin aivan vauvaiästä lähtien. Kirja: Lapsen aika ( keltainen) sivut: 189-192.